Röytän historia

Iin edustalla oleva Röytän saari oli vielä 50-luvulla erittäin vilkas pyöreän puutavaran vientisatama. Pienet hinaajat vetivät propsi- ja tukkikuormat avopyräinä Iijoesta Röyttään. Lastaustoiminnan muistomerkkeinä saarella ovat länsirannan notkelmia katkovat aallonmurtajat, saaren itäpuolella olevat kaksi taidokkaasti tehtyä pitkää murtajaa sekä eteläkärjessä oleva laituri. Satamatoimintoihin liittyviä rakennuksia on vielä jäljellä 30-luvun alussa rakennettu luotiasema, Metsähallituksen iso ruokala-, majoitus- ja toimistorakennus sekä muutama varasto. Luotsiasema siirtyi 30-luvulla Ulkokrunnista Iin Röyttään, josta se sitten v. 1952 siirrettiin martinniemen Mustakariin.

Laivaustoiminta hiipui Röytästä 60-luvulla niin, että viimeinen alus lastasi siellä syksyllä -68. Saari rakennuksineen ja rakennelmineen jäi tyhjäksi. Oulun seudun veneilyväki heräsi huomaamaan Röytän veneilylliset mahdollisuudet. Koska Oulun, Haukiputaan ja Iin edustan merialueella ei ollut yhtään muuta paikkaa, jonne rantautuminen olisi mahdollista ilman perävenettä, Röytän olemassa oleva laituri herätti saaren uuteen elämään. Saaren rakenteiden tarjoamaa suojaa avomerta vasten olivat jo pitkään hyödyntäneet kaikki rannikon vesilläliikkujat. Lastaustoiminnan loputtua syntyi tila uusille toiminnoille ja Röyttä alkoi kehittyä yhdeksi tämän alueen veneilyväen keskipisteeksi.

Metsähallitus, joka on saaren omistaja, vuokrasi ensin päärakennuksen Oulun veneilyseuroille tukikohdaksi. Kiinnostuksen kasvaessa saareen laadittiin rakennuskaava ja näin syntyi seuroille mahdollisuus omien tukikohtien perustamiseen saaren etelärannalle, jonne kaava on keskittynyt. Oulun, Haukiputaan ja Iin kuntien alueella toimivat kuusi veneilyseuraa rakensivat itse kukin omana talkootyönä tukikohtansa. Saari alkoi elää uutta aikaansa.

P.J. Auranaho. Julkaistu aiemmin Tapio Auranahon kirjoittamassa Haukiputaan Veneilijöiden 30-vuotishistoriikissa Puupaatista lasikuituun.